Iiris. Psykologiaa opiskelemaan välivuoden jälkeen

22.06.2022

Iiriksen välivuoden vietto poikkeaa monien muiden kokemuksista. Iiris olisi hakiessaan saanut opiskelupaikan todistuksella heti lukion jälkeen, sillä yo-todistuksessa komeili pelkästään L ja E –kirjaimia. Iiris päätti jättää abikeväänä yhteishaun tekemättä ja valitsi välivuoden ja työskentelyn sen sijaan. 

– Syksyn kirjoituksista tuli kaks ällää. Mut jo jouluna oli varmistunut ajatus, etten hae. Keväällä oli edessä kolmet kirjoitukset, et keskityn niihin. Et seuraavan vuoden teen töitä, reissaan ja tarvittaessa korotan. Jätin haut tekemättä. 

Iiris kertoo halunneensa levähtää lukion jälkeen ja keskittyä muuhun kuin opiskeluun. Tutkinnon suorittaminen kolmessa vuodessa ja kirjoitettaviin aineiseen tarvittavat kurssit olivat väsyttäneet. Kun keväällä kirjoitusten loistavat tulokset tulivat, oli selvää, ettei myöskään arvosanojen korottamiseen ole tarvetta. 

Töihin Iiris hakeutui jo abikeväänä tuttunsa kautta teolliselle alihankkijalle, joka teki koronan testaukseen välillisesti liittyviä tuotteita. Töissä oli kiireistä ja koneet hehkuivat punaisina. Iiris painoi kolmivuorossa erilaisia pakkaustöitä ja sitä, mitä milloinkin töissä eteen tuli. 

– Syksyllä aika moni kaveri lähti opiskelee muualle, tai oli armeijassa tai sivarissa. Minä tein töitä. Kun viikonloppuna kaverit lähti mökille tai baariin, niin olin töissä. Tai nukuin töiden jälkeen tai ennen töitä. Se oli aika raskasta. En nähnyt juuri ketään. Oli eri rytmit. Mut rahaa tuli, varsinkin kun asuin vielä porukoilla.  

Helmikuussa Iiriksen oli ollut tarkoitus lähteä kaverinsa kanssa Oseaniaa kiertelemään, mutta korona vaihtoi suunnitelmat. Lähtö peruuntui, mutta työnteko jatkui yhteishaun lähestyessä. 

Hakulomakkeelle Iiris laittoi kolmen eri yliopiston psykologian koulutukset, joihin hän uskoi omien todistusarvosanojensa ja edellisten pisterajojen perusteella pääsevänsä. Näin kävi, kun Iiris pääsi haluamaansa yliopistoon psykologiaa opiskelemaan. Opinnot alkavat syksyllä.  

 – Aloin sit heti ettimään kämppää. Ei tuntunut järkevältä muuttaa ennen kuin oli varma tieto opiskelupaikasta. Löysin hyvän ihan keskustasta. Kämppä on vanha, mutta sijainti loistava. Elokuun alussa muutan siihen. Parvekkeelta näkyy lähin ruokakauppa. Yliopistolle on 5 min matka pyörällä ja bussiasemalle kävelee kymmenessä minuutissa.   

Takana on työntäyteinen välivuosi. Entinen kaveriporukka on osin hajaantunut ympäri Suomea, mutta Iiris uskoo, että opiskelujen myötä löytyy uusia kavereita. Työnteon Iiris aikoo lopettaa viimeistään kuukautta ennen opintojen alkua ja lähteä välissä matkalle kaverinsa kanssa. Määränpäätä ei ole vielä lyöty lopullisesti lukkoon, mutta se on “kaukana”. 

 
Iiriksen terveiset välivuotta viettäville/harkitseville: 

Kolmivuorotyö oli mulle raskasta. En tiedä valitsisinko saman työn uudelleen. Välivuoden valitsisin kyllä. Nyt on intoo lähtee opiskelemaan.  

Muita välivuosikokemuksia

Timo. Metsätieteisiin välivuoden jälkeen

Timo päätyi lukion jälkeen viettämään yhden välivuoden metsätieteistä haaveillen. Päätös välivuodesta tuli luonnostaan, sillä hän halusi käydä armeijan ennen opintojen aloittamista.

Lue lisää

Markus. Historiaa opiskelemaan pääsykokeella

Markuksen puheesta kuultaa läpi, että lukio sujui kaksijakoisesti. Välivuoden aikana löytyi päämäärä.

Lue lisää

Venla - kahden välivuoden jälkeen kätilöopintoihin

Venlaa kolmen vuoden opiskeluputki lukiossa oli alkanut tympäistä. Hyvät arvosanat lukion alkaessa liukuivat vähitellen alaspäin. Kirjoitukset menivät kuitenkin kirkkaasti läpi tasaisella rivillä Beetä ja Ceetä.

Lue lisää
Sivustomme käyttää evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Voit säätää valintojasi asetuksista