Emilia. Kauppatieteistä kohti kasvatustieteitä

01.06.2022

Emilian tarina opiskelupaikan löytämisestä osoittaa kuinka tärkeää on seurata unelmiaan, tehdä rohkeita päätöksiä ja edetä kohti omannäköistä elämää. Hänen kokemuksensa korostavat itselleen armollisuuden tärkeyttä ja sitä, että mieli saa muuttua. 

Emilia on aina ollut hyvä koulussa. Hän on panostanut opiskelemiseen ja kova uurastus on tuonut läpi koulupolun korkeita arvosanoja. Emilia ajatteli jatkavansa lukiosta suoraan yliopistoon. Heti ylioppilaskirjoituksien jälkeen alkoi opiskeleminen liikuntatieteiden pääsykoetta varten. Koulupaikka ei kuitenkaan auennut vaan tuli välivuosi, jota Emilia luonnehti pakolliseksi seuraukseksi eikä niinkään suureksi pettymykseksi. Kesä menikin töissä ahkeroiden. Syksyllä Emilia lähti reppureissaamaan Kaakkois-Aasiaan kolmeksi kuukaudeksi.  

– Jännitti ihan hirveästi lähteä. Oli sellainen ajatus, että en oo semmonen ihminen, joka tekee tuollaisia asioita. En ollu ajatellut, että noin vois ees tehä. Ajattelin, että välivuodella vaan tehdään avoimen opintoja tai töitä. Koen, että oon tosi rohkea, kun uskalsin tuolla tavalla lähteä ja poistua omalta mukavuusalueeltani noin rajusti. 

Matkalta palattuaan Emilia haki töitä vailla selkeämpää kuvaa tulevasta ja saikin niitä melko pian. Arkisin hän pyöritti erään hostellin aamupalaa ja viikonloppuisin paikallisen ulkoilukeskuksen kahviota. Tässä työssä hän jatkoikin noin neljän kuukauden ajan. Työn ohessa Emilia pohti mitä hän haluaisi opiskella. 

– Psykologia ja ihmiset oli aina kiinnostanut. Mietin, haenko luokanopettajaksi vai psykologiaa opiskelemaan. Jostain syystä päätin hakea opiskelemaan psykologiaan ja luin ihan hirveesti pääsykokeisiin. Saatoin koko päivän istua kirjastossa, enkä tiedä opinko oikeesti yhtään mitään. Oli paine, että nyt on pakko päästä opiskelemaan. 

Emilia ajatteli, että yksi välivuosi riittää. Se oli välitila, josta piti päästä pois ottamalla seuraava askel. Pääsykoepäivä koitti, mutta koe ei mennyt suunnitellusti. Emilia oli pettynyt itseensä ja ajatteli, ettei hänestä ole mihinkään, eikä osaa enää opiskella. Emiliasta ei tullut psykologian opiskelijaa, mistä hän ei jälkikäteen ole pahoillaan. Edessä oli toinen välivuosi, jonka alussa hän ajatteli hakevansa uudelleen opiskelemaan psykologiaa tai suunnata kasvatusalan puolelle. 

Tämän välivuoden aikana töiden lisäksi Emilia alkoi käydä avoimen yliopiston opintoja, joissa painottuivat erityispedagogiikka ja kehityspsykologia. Syksyllä hän meni työkokeiluun alakouluun, sillä lasten kanssa työskentely oli aina ollut hänelle tärkeää.  

– Siellä olin puolivuotta koulunkäynninohjaajana ja tykkäsin kyllä kovasti. Oli siinä jo semmonen olo, että tää on ihan oma juttu.

Vaikka koulutus- ja kasvatusala oli aina tuntunut Emiliasta omalta, hän alkoi epäillä itseään ja pohtia muita vahvuuksiaan. Näistä syistä sekä ympäriltä tulleitten neuvojen takia ykköshakukohteeksi vaihtui kauppatieteet. Emilia pääsi kauppatieteelliseen, mikä tuntui hänestä maailman hienoimmalta asialta silloin. Vuoden ajan hän opiskeli laittaen kaiken tarmonsa opintoihin, mistä poikikin korkeita arvosanoja. Jälkikäteen hän kuvailee sitä suorittamiseksi. Emiliaa kalvoi, ettei hänestä tuntunut oikealta olla kauppatieteellisessä, mutta työnsi tunteet syrjään.  

– Koin, että pitäis olla onnellinen, kun nyt on tää koulupaikka. Ettei sais tuntua pahalta, kun sain sen mitä oonkin halunnut.

Toisen opiskeluvuoden alkaessa Emilian oli pakko myöntää itselleen, ettei kauppatieteet ole sitä mitä hän haluaa. Hän ei kokenut olevansa kiinnittynyt opintoihin tai alaan, eikä hän kokenut sitä yhtä merkityksellisenä tulevana työnä itselleen kuin lasten kanssa työskentelyn. Emilia ei uskonut, että kauppatieteiden lopettaminen olisi mahdollisuus. Hän oli oppinut ajatukseen, ettei mitään jätetä kesken.

Veto kasvatustieteisiin oli kuitenkin niin vahva ja myönnettyään itselleen sen, Emilia teki toimintasuunnitelman. Hän jättäisi kauppatieteiden opinnot ja opiskelisi kevään yhteishakuun asti mahdollisuuksien mukaan kasvatustieteiden kursseja sekä psykologiaa. Opintojen ohella hän pääsi uudelleen myös tekemään koulunkäynninohjaajan töitä, mistä Emilia oli onnellinen. Nyt Emilia on hakenut yhteishaussa opiskelemaan erityispedagogiikkaa sekä luokanopettajaksi.

Emilian matka opinahjoon on ollut pitkä, mutta maaliviiva toivottavasti häämöttää jo. Vaikka mennyttä ei voi muuttaa, Emilia toivoo, että olisi osannut pysähtyä oikeasti miettimään mitä haluaa. Hänen mukaansa välivuosissa parasta oli kasvu ihmisenä. Lisäksi uusien kokemuksien ja taitojen hankkiminen esimerkiksi työnteon ja reissujen muodossa oli arvokasta.  

Emilian terveiset välivuotta miettiville tai viettäville.

– Ei ole mitään valmista suunnitelmaa mitä pitäisi noudattaa. Pysähdy ajattelemaan.