Maija. Tarkoituksellisen välivuoden jälkeen kasvatustieteisiin

27.05.2022

Maija valmistui lukiosta kolmessa vuodessa ja halusi jäädä tarkoituksellisesti yhdelle välivuodelle. Hän oli pohtinut jo lukiossa mihin haluaisi, mutta koki tarvitsevansa hetken aikaa palautua lukio-opinnoista. Lisäksi Maija koki välivuoden oivana hetkenä järjestellä elämää mieleisekseen. 

Maija halusi heti aluksi tehdä listan kaikesta, mitä haluaa välivuoden aikana tehdä tai hoitaa. 

– Oli outoa aloittaa syksy ensimmäistä kertaa yli kymmeneen vuoteen niin, ettei ole koulupaikkaa tai lukujärjestystä sanelemassa arkea. Tunnen itseni sen verran hyvin, että olisin todennäköisesti jäänyt vain lorvimaan ilman listan tekemistä. Halusin kokea, että minulla on joku ote tai tavoite tästä vuodesta. 

Lista sisälsi muuton omaan kotiin, pankkiasiat, työnhaun, lomamatkan, autokoulun, yhteiskuntaopin ylioppilaskokeen uusimisen, avoimen yliopiston kurssin ja hygieniapassin suorittamisen. Maija onnistuikin vetämään ruksin kaikkien muiden kohtien osalta, paitsi avoimen yliopiston kurssi jäi käymättä. 

Syksyn kääntyessä talveksi Maija alkoi pohtimaan hakukohteita. Kasvatustieteet olivat kiinnostaneet aina, vaikka hän oli yrittänyt kapinoida niitä vastaan. Hän oli valmistuttuaan käynyt katsomassa minkälainen pääsykoe mahdollisesti olisi, ja oli pärjännyt siinä yllättävän hyvin, jopa huonolla valmistautumisella. Toisena potentiaalisena vaihtoehtona oli logopedia, mutta koki ettei pärjää matemaattista osaamista painottavan materiaalin kanssa. Hän vaihtoi päähakukohteeksi kasvatustieteet ja pääsi opiskelemaan sitä.

Maija oli innoissaan uuden elämänvaiheen alusta, ylpeä itsestään ja näki välivuoden pelkästään positiivisena tekijänä.  Toisaalta Maija koki ristiriitaisia tunteita siitä, että hän jäi kotipaikkakunnalleen opiskelemaan, kun muut koulutusvaihtoehdot olisivat olleet eri kaupungeissa.

– Olisin halunnut muuttaa toiseen kaupunkiin opiskelemaan. En tiedä oliko syynä, että ajattelin niin kuuluvan tehdä vai itsenäistymisen tarve. Ennen opintojen alkua muutin omilleni, mikä auttoi. Kotipaikkakunnalla opiskelu on kuitenkin ylittänyt odotukseni. Uusien ihmisten kautta näkee sen tutun kaupunginkin aivan uusin silmin.

Välivuodelta Maija eniten muistelee ensimmäistä pidempi aikaista työpaikkaa, lomamatkaa sekä omilleen muuttoa. Ennen vain lyhyitä kesätyöpätkiä tehneenä pidempi työsuhde ja erilainen arkirutiini auttoivat Maijaa jäsentämään ajatuksiaan. 

– Konkretian kautta oli helpompaa alkaa miettiä mitä tulevaisuudessa siltä omalta työltä haluaa, ja mitkä asiat ovat tärkeitä. Miltä haluaa sen oman arjen näyttävän ja mihin käyttää aikaa. Ei niitä ollut osannut samalla tavalla ajatella.

Maijan terveiset välivuotta viettävälle/harkitsevalle:

Yleisesti kaikille valmistuneille ja välivuodelle jääville Maija haluaa korostaa itsestään huolehtimisen merkitystä. Toinen aste ja sinne kohdistetut paineet voivat tuntua hyvin uuvuttaville. 

– Vuosi on loppujen lopuksi lyhyt aika. Sen voi ottaa ilman huonoa omaatuntoa vain itselleen. Vaikka välivuosia tulisi useampi ja oli sinulla tarkka hakukohde tai ei, olisi aika armotonta ajatella sen määrittelevän sua ihmisenä.

Muita välivuosikokemuksia

Elias. Pääsykokeella tietotekniikan DI-opintoihin

Kahden välivuoden aikana löytyi ala, jota opiskelemaan Elias halusi.

Lue lisää

Eve. Välivuosien aikana löytyi unelmien ala, liikuntabiologia

Eve päätti viettää lukion jälkeen välivuoden, sillä monet alat kiinnostivat, mutta mikään ei ollut ylitse muiden. Eve tiesi, että välivuosien aikana hän haluaa tehdä töitä, matkustella ja elää tapahtumarikkaita nuoruusvuosia.

Lue lisää

Kaisa. Tauon kautta kauneudenhoitoalalle

Kaisa lähti lukiosta ammattiopistoon opiskelemaan ratsastuksenohjaajaksi. Päätös tuntui siinä hetkessä oikealta, mutta jo vuoden aikana Kaisalle kuitenkin valkeni, ettei hän haluakaan rakkaasta harrastuksesta itselleen ammattia.

Lue lisää
Sivustomme käyttää evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Voit säätää valintojasi asetuksista